Maanantai ja tiistai kuluivat viimeisiä ostoksia tehdessä ja laukkuja pakkaillessa. Maanantaina suuntasimme Lidan kaupalle valitsemaan ja ostamaan tilaamiamme batiikkikankaita. Lida olikin valmistanut vinon pinon uusia kankaita ja Hanna löysi 20 suosikkiaan helposti. Erilaisten värimaailmojemme takia emme taaskaan saaneet riitaa aikaiseksi kankaista. Huomasimme samalla, että Lida oli saanut kauppansa ihan uuteen järjestykseen. Ulos oli ilmestynyt uusi teline kankaille ja sisälle ripustuskoukut vaatteille. Kaikki uudet korut, hatut, laukut, korit ja muut mitä olimme tehneet oli kauniisti esillä kaupassa. kauppa alkoi näyttää varsin kutsuvalta!
Saimme Lidalta kiitoslahjaksi kangat. Kangat ovat paikallisten käyttämiä puuvillakankaita, jotka myydään aina pareittain. Toinen kiedotaan hameeksi ja toinen päähän tai sitten toisessa kannetaan esim vauvaa selässä. Kaikissa kangoissa on jokin mietelause ja niitä onkin käytetty erilaisten viestien lähettämiseen. Esim nainen voi lähettää kuivumaan ripustetuilla kangoilla viestin naapurilleen, että pidä näppisi erossa miehestäni! Meidän kangoissamme lukee : RAHA NA TABU NDIO DUNIA, vapaasti suomennettuna ilo ja suru kuuluvat maailmaan.
Maanantaina laitoimme viimeisen kerran vielä Tracyn kanssa kynnet kuntoon ja opastimme hänelle ompelukoneen käytön. Tiistaina kone vaihtoi omistajaa ja Tracy oli ikionnellinen uudesta koneestaan.
Tiistai iltana laukut oli suunnilleen pakattu. Hannalla oli vielä muutamia tavaroita, jotka eivät mahtuneet laukkuihin, mutta oletuksena oli, että lasten laukut olisivat hieman vajaat ja tavarat mahtuisivat niihin. Lasten laukut tuotiin talolle ja selvisikin, että laukuissa oli 5 kiloa ylipainoa, joka pitäisi nyt saada kadotettua jonnekin. Siinä olikin sitten illaksi hommaa. Kaikenlaisen karsinnan ja uudelleen järjestelyn jälkeen kaikki 6 laukkua näyttivät n lukemaa 23 kiloa.
Keskiviikkoaamuna meidän piti olla kentällä kello kuusi eli lähtö kello viisi eli herätys kello 4........ Heräsimme aamulla vesisateeseen ja totesimme, että sadekausi taisi alkaa juuri sopivasti sinä päivänä, kun me lähdemme. Lentokentälle saavuimme sekavissa tunnelmissa. Osalla itku silmässä, kun osa perheestä jää taas taakse ennaltatietämättömäksi ajaksi, osalla malttamaton odotus, kun näkee taas pitkästä aikaa perhettään.
Matkalaukkujen punnitusta jännitimme kovasti sydämet tykyttäen, mutta Hannan kuusi laukkua olivat lopulta 400 grammaa alle sallitun rajan ja Minnalla 900 grammaa yli.
Kilimanjaron kentältä lensimme ensin Dar es Salaamiin, jossa odottelimme koneessa tunnin verran, että kone siivottiin ja kyytiin otettiin uusia matkustajia. Uusista matkustajista huolimatta kone oli puolityhjä, joten pystyimme levittäytymään kukin omille penkkiriveillemme. Dar es Salaamista alkoi reilun viiden tunnin lento Dohaan.
Saimme aikaisemmin ilmoituksen sähköpostitse, että alkuperäinen lentomme Kilimanjarolta Dohaan on peruttu ja meidät on siirretty aikaisemmalle lennolle. Tämä tarkoitti sitä, että odotusaikamme Dohassa piteni 15 tuntiin. Huh huh. Odotimme tätä jo kauhulla etukäteen. Erilaiset yhteydenotot Qatar Airwaysille eivät tuoneet mitään tulosta vaan jouduimme vasta Dohan kentällä selvittämään mahdollista kompensaatiota tai paikkaa loungessa usealta eri tiskiltä. No laiha lopputulos oli se, että voimme hakea jälkikäteen rahallista korvausta odotusajasta, mutta itse odotteluun emme saaneet mitään helpotusta. Onneksi kentältä löytyi suht tyhjä lepohuone, jonne perustimme tukikohtamme.
Vihdoin odotus palkittiin ja viimeinen lentomme lähti. Niin se vaan on, että paluumatka on aina lyhyempi kuin menomatka ja niin se oli tälläkin kertaa.
Jos lentomatka alkoi kyynelehtien Kilimanjaron kentällä niin niin se myös päättyi Helsinki- Vantaan lentokentällä. Jälleen kahdesta eri syystä.
BUDJETTI:
Menot Tulot
lennot 520 e Apuraha 3592 e
TVL 2318 e ruokaraha 270 e
rokotukset 354 e
harjoittelumaksu 90 e
viisumi 45 e
YHTEENSÄ 3327 e YHTEENSÄ 3862 e
LOPPUSANAT:
MINNA:
Matkani työharjoitteluun Tansanian Moshiin oli yksi elämäni suurimmista toteutuneista unelmista.
Se oli pelkojen ja ennakkoluulojen voittamista, haaveiden toteutumista sekä uskoa omiin voimiin ja kykyihin.
TVL talon kodinomainen tunnelma sekä ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökunta loivat turvallisen ympäristön asua ja totutella uuteen kulttuuriin, kaikilla aisteilla. Dadamme Husna valmisti maukasta ruokaa, jossa oli sopivasti tansanialaisia makuja, silti eurooppalaisia ruokia unohtamatta. Clever johdatti orientaatiopäivien aikana minut swahilinkielen saloihin ja vei tutustumaan kaupunkikierrokselle ennen varsinaista työharjoittelun alkua. Yövartijamme taas huolehti, että saan nukkua yöni turvallisin mielin, turhia murehtimatta.
Työharjoitteluni Unique Batikissa oli erittäin antoisa. Opin uutta ja sain samalla jakaa omaa tietotaitoani, joka otettiin innostuneena vastaan. Parhaimmillaan työharjoittelu oli kahden kulttuurin vuoropuhelua ompelusta ja taidetekstiilin suunnittelusta sekä valmistusprosessista. Opin uuden värjäystekniikan sekä vahabatiikin valmistuksen. Sain uutta näkökulmaa ja perspektiiviä asioihin, joita pidin itsestään selvinä. Opin itsestäni uusia asioita samalla, kun seurasin tansanialaisten kollegojeni luovaa ongelmanratkaisua ja kiinnostusta alaa kohtaan.
Viikonloppuisin ja työharjoittelun päätteeksi TVL:n järjestämät retket sekä matkat ylittivät kaikki toiveeni. Sain nähdä ja kokea villipetojen läheisyyden samalla, kun kuvasin kamerallani niiden elämää. Todistin öistä salamointia ylhäällä vuoristossa, vaelsin sademetsässä upealle vesiputoukselle, uin pooleilla ja lopuksi vietin 4 päivän unelmaloman Sansibarin valkeilla hietikoilla. Voiko elämältä enää enempää pyytää?
Jos kuvailisin kaiken kokemani ja näkemäni jälkeen tunnetta yhdellä sanalla, se olisi KIITOLLISUUS. Jos saat mahdollisuuden, älä jätä sitä käyttämättä!
HANNA:
Minulle kaikki Tansaniassa oli tietenkin jo tuttua. Uutta oli roolini työharjoittelijana, eikä pomona niinkuin ennen. Olen tuntenut Lidan jo 15 vuotta, mutta asioinut hänen kanssaan ennen asiakkaana sekä esitellyt hänelle eri kouluista tulleita työharjoittelijoita. Oli mielenkiintoista olla tekemisissä samojen ihmisten kanssa, mutta aivan eri roolissa.
Minulle työharjoittelu oli erittäin antoisa kokemus. Nyt kun opiskeluni ovat lopussa ja on aika perustaa oma yritys, olen miettinyt miten oikein lähden liikkeelle, kun yhtäkkiä olen konkreettisesti uudella työhuoneellani ja sitten pitäisi tyhjästä alkaa jotenkin pyörittää firmaa. Työharjoittelumme Lidalla oli samankaltainen kokemus. Lidan liike on ollut 2 vuotta suljettuna koronan vuoksi ja nyt hän on avaamassa kauppaansa uudelleen. Hyllyt olivat epäjärjestyksessä, täynnä suurimmalta osin myyntikelvottomia tuotteita. Lida ei itsekään halunnut vain jatkaa vanhasta vaan kertoi meille, että haluaa aloittaa nyt alusta, uusin tuottein, tuorein ideoin. Niimpä aloitimme ikään kuin tyhjästä. Joka viikko Lida antoi meille aihepiirin, johon ideoimme tuotteen; laukku, hattu, pienesine, jne. Esittelimme ideamme, Lida valitsi ne, joista piti eniten ja niin aloitimme prosessin. Kaavat, materiaalit, ompelujärjestykset jne. Valmistimme pienen sarjan ja sitten siirryimme seuraavaan projektiin. Ja näin minunkin pitää oma yritykseni aloittaa. Päättää ensimmäinen tuote, piirtää kaavat, valmistaa pieni sarja ja sitten seuraava.
Olen myöskin 15 vuotta ihaillut ja ostellut Lidan vahabatiikkikankaita, jotka ovat todella taidokkaita. Olin todella iloinen, että nyt sain itse opiskella vahabatiikin tekoa hänen johdollaan. Toivon, että pystyn tekemään vahabatiikkia myös Suomessa.
Tämä oli pisin aika, jonka olen ollut Tansaniassa Suomeen muuttoni jälkeen. Suomeen muuttaessani ajattelin, että ovi Tansaniaan ja elämään siellä sulkeutui pysyvästi. Että kävisin maassa ehkä vain lyhyillä lomilla. Tämän matkan aikana pohdiskelin mahdollisuuksia elää ja yrittää Tansaniassa, mahdollisuuksia toimia ompelijana Tansaniassa ja totesin, ettei minkään oven tarvitse olla ehdottomasti kiinni. Että ehkä elämää voi elää monella mantereella.
Seuraavaa reissua odotellen:
Hanna ja Minna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti