PERILLÄ

 Lentokentän ulkopuolella meitä oli vastassa Tanzania Volunteersin toinen omistaja Louis Bonzon. Lähdimme ajamaan kohti Moshia. Matka kesti noin tunnin.  

Saavuimme perille Tanzania Volunteersin hostellille ja meille näytettiin omat huoneemme. Huoneissa oli petivaatteet valmiina ja tuoreita kukkia pöydillä. Söimme aamupalaa ja purimme laukkumme. Sitten kiertelimme ja tutustuimme taloon niin sisältä kuin ulkoa. Ulkona oli vanha ystävä KP eli Kobe eli Keijo kilpikonna vastassa.  Tervehdimme myös talon vahtikoiria.

Tiistai aamuna alkoi Minnan orientaatio kielikurssilla. Tanzania Volunteersin työntekijä Clever alkoi opettamaan Minnalle Swahilin alkeita ja mm tärkeimpiä tervehdyksiä sekä kertoi samalla Tansanian kulttuurista. Kävimme Minnan kanssa läpi myös talon orientaatiovihkosen, jossa on kerrottu paljon olennaista tietoa talon tavoista ja säännöistä sekä kulttuurista. 

Iltapäivällä uskaltauduimme pienelle kävelylle talon porttien ulkopuolelle. Lintubongari Minna huomasi koko ajan mitä erilaisimpia lintuja joka puolella. Myös monet Suomesta tutut pienet viherkasvit tulivat vastaan kookkaina puina. Iltapalaksi syötimme Keijo Kobelle kurkkua.

Orientaation aikana Clever kertoi meille onneksi, että kun hostellin editse kulkeva tie on asfaltoitu niin läheinen poliisikoulu on alkanut käyttää tietä yöllisiin marssiharjoituksiin. Hän varoitti meitä, ettemme pelästy jos kuulemme yöllä jotain.

Ja kyllä todellakin kuulimme! Puoli kolmelta yöllä tietä pitkin lähestyi tuhansien marssivien jalkojen jyminä ja iloinen laulu. Jos emme olisi tienneet mitä tapahtuu niin olisimme luulleet, että masaiheimo valtaa kaupungin ja aloittaa sen meidän hostellistamme.  Yhden ryhmän marssittua ohi seurasi toinen...... ja kolmas....... ja neljäs. Jokaisella ryhmällä oli oma laulunsa. Poliisiopiskelijoita oli kaikkiaan 4000 ja ohimarssi kesti reilut puoli tuntia. 

Keskiviikko-aamuna veimme ensin Hannan lapset, Lisan ja Lexin heidän uuteen kouluunsa. Tutustuimme hieman kouluun ja sen henkilökuntaan ja jätimme lapset tutustumaan uusiin luokkiinsa. Sen jälkeen lähdimme Cleverin kanssa tuktukilla tutustumaan kaupunkiin. Tuktukit ovat yleistyneet Moshissa nopeasti ja ovat nykyään halpa ja kätevä tapa kulkea esim. talolta keskustaan. Matka maksaa n 1,5 euroa ja kyytiin mahtuu 3 henkilöä.  

Kaupunkikierroksen aikana kiersimme erilaisia kauppoja, joista saa ruoka- ja hygieniatarvikkeita, kävimme paikallisella torilla, hankimme Minnalle paikallisen puhelinliittymän ja lopuksi nostimme rahaa automaatista. Vierailimme nopeasti myös tulevassa harjoittelupaikassamme Lida Msakin omistamassa Unique Batik ompelimossa. 

Alkuillasta kävimme taas pienellä kävelyllä ......ja yöllä kuuntelimme jälleen ohimarssia. Viikkoa myöhemmin Hanna oli jo niin tottunut ääneen ettei herännyt enää siihen. Minna kuunteli vielä parhaat laulut, mutta lopulta hänkään ei enää herännyt niihin.

Torstai-aamuna heräsimme, söimme aamupalan kera tuoreen mango-inkiväärimehun (vai olikohan tuona aamuna vuorossa avocado- ananasmehu....) ja lähdimme jännittyneinä ensimmäistä kertaa töihin. Töissä oli vastassa omistaja Lida ja hänen kaksi työntekijäänsä Sharon ja mama Harrison. Lida kertoi, että kauppa on ollut koronan takia kiinni viimeiset pari vuotta, hän on joutunut muuttamaan kaupan paikkaa pari kertaa ja on itse ollut välillä ulkomailla. Nyt hän on päässyt takaisin vanhaan kauppapaikkaansa, joka on juuri remontoitu, mutta sähköt puuttuvat vielä ja hän haluaa aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä. 

 Ensimmäiseksi tehtäväksi hän antoikin meille suunnitella käyttövaatteen, jonka voisimme sitten toteuttaa.  Suunnittelimme väljän mekon, jonka voisi leveän kietaisuvyön avulla kiristää erikokoisille ja -mallisille asiakkaille sopivaksi. Lida innostui vyöstä kovasti ja aloimme tehdä sitä varten laskelmia ja kaavoja pienessä koossa. Valmistimme ensimmäisen version paikallisesta kankaasta ja se oli täydellinen. Mitään ei tarvinnut muuttaa. 

Hannalle suurin haaste päivässä oli se, että Lidan ompelimossa on vain poljettavia ompelukoneita ja Hanna ei ollut koskaan ommellut sellaisella. Hanna joutui siis aloittamaan opinnot aivan alusta, ompelukoneen käytöstä. Hän ei esim tiennyt, että jos konetta polkee väärin niin se kulkee takaperin. Alussa hän siis meni enemmänkin kuin kaksi askelta taakse ja yhden eteen. Kun työpäivä oli ohi alkoi ompelukin jo sujua.

Torstai iltana menimme Hannan suomalaisen ystävän luo naapuriin dinnerille. Mukana olivat myös ystävät japanista ja USA:sta. Japanilainen rouva tutustutti meidät erikoiseen japanilaiseen perinteeseen, joka kuului suorittaa juuri sinä päivänä kun tapasimme. Meidän kaikkien tuli katsoa koilliseen, olla ihan hiljaa ja hymyilemättä ja syödä sushipötkö. Tämä toisi meille onnea koko vuodeksi. Näin siis teimme.

Perjantaina teimme töissä lisää vöitä ja annoimme vöille nimeksi Mihanna. Teimme myös laskelmia Mihanna-vöiden kankaiden ja tukikankaiden menekistä Lidalle. Hän laski kustannuksia ja päätyi asettamaan vyön hinnaksi 15000 TSH joka on hänen mielestään reilu hinta. Euroissa vyö maksaa 6 eur.

Lauantaina lähdimme aamupäivällä uima-altaalle Honey Badgeriin. Mukana olimme me sekä Hannan lapaset Lisa ja Lex sekä Louis ja Louisin poika Louis Jr. Saimme olla lähes koko päivän ihan rauhassa uima-altaalla, sillä paikalla ei ollut juuri muita. Otimme aurinkoa, pulikoimme altaassa ja söimme pizzaa lounaaksi. Näimme myös paikallisen siilin ja seitsämän vauvakilpikonnaa.