Alkuviikolla jatkoimme viime viikolla keskenjäänyttä hattuprojektia. Hanna leikkasi loppuun kaikki keskeneräiset hatut ja niihin kovikekankaat ja Minna ompeli. Lopuksi Hanna ompeli ja Minna siirtyi jo seuraavaan projektiin. Valmistimme kaiken kaikkiaan 19 hattua, joista osan ostimme jo itse. Joten jos bucket hat tansanialaisista kankaista kiinnostaa niin ei muuta kuin tilausta tulemaan. Lidan ompelija Sharon opetteli hattujen teon tarkasti ja tekee hattuja nyt tilkkukankaista kuin vanha tekijä.
Hattuprojektin jälkeen siirryimme loppuviikoksi koruprojektin pariin. Lida oli ostanut malliksi koruja ja halusi, että teemme hänelle samanlaisia. Purimme ensin yhden korun, jotta saimme selville miten se on tehty ja sitten suunnittelimme miten saisimme parhaiten korut valmistettua. Samalla aloimme jo suunnitella ensi viikon tuotetta eli piensäilytyskoria tai laukkua.
Keskiviikkona töiden jälkeen nautiskelimme taas luottohoitajamme Tracyn palveluista. Tällä kertaa hän tuli hostellille antamaan meille kummallekin tunnin rentouttavan hieronnan.
Torstaina työpäivän jälkeen Tracy vei meidät kangastukkuun, josta kaupungin muut kangaskauppiaat ostavat kankaansa myyntiin. Hän tinkasi meille hyvät hinnat ja lähdimme kaupasta kangaskassit pullollaan. Taas kerran.
Perjantai aamuna heräsimme klo 04.00 jännityksestä täristen. Söimme aamupalan ja tasan klo 5 kurvasi Louis pihaan Lisan ja Lexin kanssa ja lähdimme ajamaan kohti Tansanian Sveitsiä eli Lushotoa. Edessä olisi jännittävä viikonloppu vuoristossa.
Lähtiessämme oli vielä pilkkopimeää ja Louis oli suunnitellut lähtöajan tarkkaan sen mukaan, että ehdimme hyvälle näköalapaikalle kun aurinko nousi klo 7. Yhdeksän aikaan saavuimme Momboon, jossa käännyimme ylös kohti vuoria. Tie kapeni ja muuttui mutkittelevaksi serpentiiniksi vuoren rinteillä. Maisemat olivat henkeäsalpaavat ja välillä hengen salpasi myös auton kylkeä hipoen ohi hurahtelevat bussit.
Yhden maissa iltapäivällä saavuimme perille majapaikkaamme Magumbo Lodgeen Mtaen kylään . Pääsimme majoittumaan kahteen ihanaan pyöreään mökkiin vuoren rinteellä upeilla näköaloilla alas laaksoon. Söimme maittavan lounaan ja menimme lepäämään. Kaikki muut nukahtivat paitsi Minna joka pyöri kameran kanssa ja kuvasi kaikkea ympärillä näkyvää ihanuutta.
Lauantai aamuna lähdimme aamupalan jälkeen sademetsä kävelylle. Kukaan meistä ei tiennyt mitä oli tulossa. Mukaamme lähti kokenut paikallisopas. Kävelimme ensin paikallisten pikkukylien ja pihojen läpi sademetsän reunaan ja painuimme suoraan metsän uumeniin. Seurailimme pikkuista polkua, joka oli välillä vain yhden jalan levyinen kalteva pikku painanne vuoren rinteessä. Kaikki ympärillä oli vihreää ja upeaa. Näimme valtavia saniaispuita, Tarzanin liaaneja, kukkia, perhosia, apinoita ja lintuja. Metsässä tuoksui milloin eucalyptus, milloin passionhedelmä tai sitruunamelissa.
Kesken matkaa saavuimme paikallisen noidan majalle. Kuulimme paljon Tansanian noitakulttuurista ja perinteisistä uskomuksista. Noitiin ja noituuteen uskominen on osa tansanialaisten joka päiväistä elämää ikään tai koulutustasoon katsomatta. Eri elämänvaiheisiin liittyy erilaisia rituaaleja, joita paikalliset suorittavat välttääkseen noitien kirouksia.
Paikalliset kyläläiset osaavat käyttää metsää ja sen kasveja taidokkaasti hyväkseen. Sairaaloita ei ole lähimaillakaan, mutta paikalliset tietävät mikä kasvi sademetsästä auttaa mihinkin vaivaan tai sairauteen, mm nuoria saniaisenalkuja käytetään vatsavaivoihin.
Happi meinasi välillä loppua, jalkoja heikotti, sydän jyskytti ja osaa porukasta lääkittiin inkiväärikekseillä, mutta kun pääsimme perille kaikki vaivat unohtuivat. 3 kilometrin syvyydessä sademetsän uumenissa 1600 metrin korkeudessa sijaitsi aivan uskomaton vesiputous. Vesi oli aivan jääkylmää, mutta lapset juoksivat silti kiljuen uimaan. Maisema oli kuin sadusta. Istuskelimme putouksen äärellä, söimme eväitä ja nautimme.
Matka takaisin tuntui puolet lyhyemmältä kuin menomatka vaikka loppumatkasta joukon tätienergia alkoi uhkaavasti hiipumaan. Onneksi tuttu auto ilmestyi näkyviin juuri viimeisillä hetkillä. Perillä lodgella oli jo lounas odottamassa.
Lounaan jälkeen jaksoimme lähteä vielä tutustumaan paikallisen naisryhmän savipajaan. Odotuksemme eivät olleet kovin korkealla, mutta perillä yllätyimme kaikki totaalisesti. Pieni pihamaa oli aseteltu täyteen toinen toistaan hienompia astioita, lautasia, mukeja ja eläinhahmoja. Astiat näyttivät upeilta ja ihmettelimme, miten ne on pystytty tekemään ilman mitään koneita tai dreijoja. Niimpä naiset näyttivät meille.
Savi taottiin ensin sopivaksi isolla puunuijalla. Sen jälkeen saviköntti asetettiin nurinpäinkäännetyn ämpärin päälle. Ja koska ämpäri ei pyörinyt dreijan tavoin niin saviastiaa muotoileva nainen käveli takaperin ämpäriä ympäri ja muotoili möykystä upean tasaisen pyöreän astian. Ostelimme naisryhmältä niin tuliaisia kuin matkamuistoja itsellemme ja palasimme takaisin lodgelle.
Mtaen kylä sijaitsee korkealla vuoristossa, pilvien yläpuolella ja lodgen pihalla istuessamme näimme aivan käsittämättömiä pilvinäytöksiä. Välillä laaksosta nousi paksu valkoinen sumu, joka peitti kaiken alleen eikä hetken päästä nähnyt mitään. Ei kulunut kun silmänräpäys ja sumu olikin jo hälvennyt. Kylmän vuoristoilman ja auringon paahtaman maan aiheuttamien kuumien ilmavirtausten kohtaaminen nostatti joka ilta taivaalle näyttävän salamashown. Salamointia, ilman ääntä, kesti joka ilta monta tuntia ja tiheimmillään salamoita näkyi 23 minuutin aikana.
Sunnuntaina lähdimme kotimatkalle pian aamupalan jälkeen. "Kotiin" saavuimme tasan klo 16.45 kuten Louis oli Mtaesta lähtiessämme sanonut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti